Loppukesästä 2005 emännöin illallista suomalais-ranskalaiselle maailmankansalaiselle. Työni kautta tutuksi tullut, pitäjässä mökkeilemässä ollut vieras toi mukaan pullon roseeta Etelä-Ranskasta, jonne hänen vanhempansa olivat asettuneet asumaan. Pays d’Ocin roseeviini ryydittyi puheilla perheillallisista Välimeren maisemissa, lämpimistä illoista, puutarhan tuoksuista ja joie de vivrestä, elämänilosta ja elämästä nauttimisesta.

Illasta on pian 15 vuotta, mutta roseeviini vie minut yhä usein mielikuvissani välimerellisiin kesätunnelmiin.

Ehkä viinin ensipuraisu on myös vaikuttanut siihen, että olen aina fanittanut kuivia ja lohenpunaisia, elegantteja roseeviinejä enemmän kuin punaisia ja marjaisia, mutta mitenkään ehdoton en enää ole.

Rennoille ja helpoille viineille, jopa puolikuivillekin, on myös paikkansa.

Kesäviinistä vuoden ympäri nautittavaksi

Alko kertoo sivuillaan, että sen verkkokaupassa on yli 250 roseeviiniä. Näin ei suinkaan ollut vielä kesällä 2005 tai edes 2010: perus-Alkon hyllyssä roseita oli kesällä muutama, ja yleisesti rosee miellettiin vahvasti kesäjuomaksi.

Minullekin roseeviini oli pitkään kesäviini, jota ostin pari kertaa kesässä helteisen illan salaatin kaveriksi tai seurustelujuomaksi. Rosee oli paikkaansa hakeava uusi tuttavuus, vähän kummajainen, joka vaati ympärilleen ehdottomasti paahtavan auringon säteitä.

Roseekuohuviinivalikoimien laajentuminen Alkossa toi heleän sävyn lasiini hiljalleen yhä useammin.

Roseekuohuviineihin ja -samppanjoihin tuntui – ja tuntuu yhä usein – liittyvän mielessäni asteen juhlavampi mutta silti kepeämpi ote kuin saman juoman perusperuversioon. Se on vain jotenkin piirun verran parempaa. Parempana perjantaina tai illanistujaisissa lasiini valikoitui pitkään Lindauerin Rosé tai Pongracz Rosé.

Roseekuohuviinissä on ripaus juhlan tuntua. Äitienpäivänä se toi pöytään tuulahduksen kesää mansikoiden kaverina.
Äitienpäivän kakut – suolainen ja makea – saivat kahvin lisäksi seurakseen roseekuohuviiniä. Edullinen Calvet Celebration Brut Rosé päätyi ostoskoriini ranskalaisuutensa ja kivan pullonsa takia, mutta sisuskin osoittautui hyväksi valinnaksi.

Viinitilaisuuksissa roseen tulosta ja normalisoitumisesta ympäri vuoden nautittavaksi viiniksi Suomessa on puhuttu jo monta vuotta. Itsekin hehkutin Ingstagramissa jo kesää 2018 roseekesänä.

Pitkään pitäydyin ranskalaisissa roseissa, sillä harvat punaisemmat kokeilut maistuivat minusta liian mansikkaisilta, mutta hiljalleen maisteltavien valikoimani laajentui myös uuden maailman puolelle suosikkisävyn pysyessä yhä lohena.

Parina talvena olen ilahtuneena huomannut, että Alkojen roseevalikoimat eivät kuivu olemattomiin, kun illat pimenevät. Kuitenkin siinä missä roseekuohuva maistuu ympäri vuoden, perusrosee hakee yhä paikkaansa ruokapöydässäni. Tänä koronakeväänä se on toiminut etämatkailun välineenä – viehän sen maku yhä usein kesään, lomaan ja ulkomaille.

Alkon tilastojen mukaan roseeviini ei näy enää vain hyllyissä vaan myös ostoshihnalla.

Roseeviinien myynti on kasvanut kohinalla ja nyt moni puhuu jo buumista. Kun huhtikuussa 2019 roseeviinejä myytiin Alkoissa 119 000 litraa, tämän vuoden huhtikuussa niitä myytiin jo 167 000 litraa. Myynti on ollut kasvussa koko alkuvuoden.

Salaattia, lohta, mansikoita, pikkusuolaista – mitä muuta roseeviinille?

Pitkä ja välillä kiemurainen ihastukseni roseeviineihin perustui alun perin kahdelle pilarille: ensimmäisen maistelukerran luomiin mielikuviin (ja kiinnostukseeni viettää kesä Etelä-Ranskassa) sekä roseekuohareihin mielikuvissani liittyvään juhlavuuteen.

Toki taustalla oli mieltymys kuiviin kuohuviineihin ja se, että valkoviinit olivat minulle pitkään haastavampia kuin punaviinit, ja rosee sijoittui sopivasti niiden välimaastoon.

Roseehan yleensä valmistetaan punaisista rypälelajikkeista, joista valmistetaan myös punaviini. Jos roseen valmistus kiinnostaa, ja se, miksi sanon, että “yleensä valmistetaan”, niin kannattaa lukea vaikkapa tämä Viinimaan artikkeli tai katsoa Facebookista Viinilehden tämän viikon live.

Viime syksynä rohkaistuin ja maistelin viinitapahtumissa paria punaista roseeta ja yllätyin. Ei ollenkaan niin mansikkaista kuin olin kuvitellut – tai sitten makuni on muuttunut. Rosee ehti yllättää myös illallisella ennen korona-aikaa Kielossa Joensuussa – enää en edes muista, minkä kanssa se tarjottiin, mutta juoman ja ruoan liitto oli todella toimiva.

Casal Garcia Rose on valittu vuoden roseeviiniksi 2020.
Viinilehti valitsi Casal Carcia Rosén vuoden roseeviiniksi 2020. Tämä pullo on saatu tuotenäyte Viinimaalta. Väri jännitti, mutta toisaalta pidän vinho verdestä. Tykkäsin sen verran, että kävin jo ostamassa täydennystä, sillä tämä rento viini sopii hyvin piknikille ja prosenttejakin on tavallista vähän vähemmän, 9,5%.

Viehtymykseni roseeseen on ollut välillä koetuksella siksi, etten osaa luontevasti yhdistää sitä ruokiin samalla tavalla kuin muita viinejä. Roseen kaverina on mennyt usein salaattia (halloumia sisältävä salaatti mansikoilla toimii hyvin), sushia tai jotakin pikkupurtavaa ilmakuivatusta kinkusta mansikoihin. Koska syksyllä alkavilla viimaisilla säillä syön muuta kuin salaattia, rosee usein unohtuu.

Tämän kesän tavoitteena onkin ennakkoluulottomasti testailla paitsi erilaisia roseeviinejä myös ruokaparituksia. Pastaa, pizzaa, grillattuja kasviksia, kalaa ja vaaleaa lihaa – mitä vielä? Onko sinulla jokin mainio viini-ruokapari jakaa?

Kaipaan viinitapahtumiin, joista saa aina uusia vinkkejä, mutta onneksi korona-aika on tuonut livet, joita voi seurata vaikka maapallon toiselta puolelta. Ensi viikolle olen jo kalenteroinut yhden, ehkäpä ollaan linjoilla yhtä aikaa. Kippis!

*Kuvien viinit on itse ostettu lukuunottamatta Viinimaalta saatua Casal Garcia Rosé -pulloa.

Sushista on tullut vakio kaverini roseeviinille, nyt olisi tarkoitus löytää muitakin ruokapareja.
Saksalainen That’s Neiss Pinot Noir Rosé maistui hyvin lohen (sushia ja sashimia) kanssa.
Tags:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.