Taiteen kotitalo, Keravalla sijaitseva purkutaidekohde, on ollut viime päivinä uutisissa eikä suotta. Purkutuomion saanut viisikerroksinen kerrostalo on täytetty taiteella lattiasta kattoon ja ulkoseinästä ainakin yhden jääkaapin sisään saakka.

Taidetta on lähes sadalta taiteilijalta, 70 huoneellista ja talon ulko-osat päälle. Hengästyttävä kokonaisuus avautui nyt tiistaina, ja katsojia on käynyt järjestäjien mukaan jo yli 2000.

Uskallan väittää, että Taiteen kotitalo on tämän kesän kulttuurikentässä “the thing” ihan heittämällä. Ok, saatan nyt olla vähän puolueellinen arviossani, mutta silti.

Osa töistä voisi olla galleriassa esillä, mutta parasta on juuri se, että ne eivät ole missään galleriassa vaan tilassa, joka on joskus ollut jonkun koti ja talossa, jonka ikkunat olivat pitkään pimeinä. Talo on kokenut upean muodonmuutoksen ja on vielä kerran täynnä elämää ennen kuin puskutraktorit tulevat.

Hetkellisyys ja katoavaisuus tuo elämykseen katkeran suloisen ripauksen, elämänmakuisen suolan. Kuin täydellinen kesäfestareiden viimeinen keikka, jonka alkaessa jo tietää sen kaiken kohta loppuvan, mutta kuitenkin juuri nyt voi nauttia hetkestä joka aistilla.

Taiteen kotitalossa on Jarno Sinivaaran maalaamat kissa ja koira.
Keravalla myös bussipysäkkitaidehankkeeseen osallistuneen Jarno Sinivaaran teoksen osa Taiteen kotitalossa.

Lisäksi kohteeseen on helppo saada koko perhe mukaan – ja kiertämään taloa pidempään kuin vartin – lippuhinnat ovat varsin kohtuulliset (6 euroa/lippu tai kausikortti 20 euroa) ja tarjonnasta löytyy varmasti jokaiselle jotakin.

Ja se on sitä paitsi Keravalla.

Seiniin pinttynyttä ahdistusta, uutta tapettia ja lasinsiruja

Peruutetaan hetkeksi ajassa taakse päin. Jos talon historia ja Purkutaide-yhteisö kiinnostaa, niin kannattaa lukea loppuun linkittämäni jutut. Itse tutustuin taloon ja taideprojektiin entisessä työssäni toimittajana noin vuosi sitten. Kun syyskesällä huomasin Facebookista, että talolle haetaan talkoolaisia, mietin, mikä ettei. Projekti vaikutti kiinnostavalta ja minulla oli aikaa.

Ensimmäisellä kerralla pääsin hetkeksi kiertämään taloa yksin taskulampun kanssa – talossa ei tietenkään ollut sähköjä. Talo on nähnyt paljon elämää, ja joissakin asunnoissa sen vain aisti. Seiniin pinttynyttä tupakansavua, likaa, roskia ja jonkinlaista sanoin kuvaamatonta tummuutta ja ahdistusta.

Jossakin asunnoissa puolestaan tuntui olevan vasta vaihdetut tapetit ja lasinsirujen alla puhtaat pinnat. Ihan niin kuin muuttoauto olisi hakenut onnellisen perheen eilen. Kierros jotenkin konkretisoi minulle sen, miten paljon elämää ja erilaisia ihmiskohtaloita mahtuukaan yhteen kerrostaloon.

Talossa oli kaikkialla oli lasinsiruja, hajotettuja kaappeja ja muuta moskaa, sillä tyhjillään olleessa talossa oli viimeisten asukkaiden poistuttua vietetty luvattomasti aikaa kauniisti sanottuna itseään ilmaisten. Se veti mieleni jotenkin matalaksi, mutta oli ilo kuulla, miten hankkeen isä, graffitaiteilija ja näyttelyn kuraattori Jouni Väänänen näki moskan yli talon mahdollisuudet.

Talkoolaisena oli myös ilo nähdä jälleen kerran vapaaehtoisjoukon voima: asunto kerrallaan roskat katosivat silmistä, seinät saivat pintaansa pohjamaalia taiteilijoita varten eikä kukaan valittanut mistään.

Elämystykitystä, joka vaatii sulattelua – ja uuden kierroksen

Pari viikkoa sitten pääsin piipahtamaan Taiteen kotitalossa sisällä ohikulkiessani, ja jo silloin käynti oli elämys, vaikka kävin vain kahdessa kerroksessa. Voin vain aavistella, miltä niistä, jotka ovat talossa joskus asuneet, tuntuu nyt astua ovista sisään – miltä entinen koti ja rappukäytävä näyttävät nyt.

Niko Hilliltä esillä on valokuvataidetta, johon tutustutaan lyhdyn valossa.
Taiteilija Niko Hill viimeisteli Murheenlaaksoa yleisölle pari viikkoa sitten. Tummassa tilassa kuljetaan lyhdyn kanssa ja siellä tuoksuu savu.

Ehkä kirjahyllyn takana olleeseen seinään on ilmestynyt lohikäärme, makuuhuoneen seinään naisen kasvot, tai ehkä lattiassa on jokin sanoma tai keinolammikko juuri siinä, missä sohva oli ennen – tai koko olohuoneen täyttää nyt valtava hyönteinen. Ken tietää. Se on varmaa, että jokaisessa asunnossa on taidetta.

Ensimmäinen visiittini jäi torsoksi, sillä enempää informaatiota en vain pystynyt ottamaan vastaan kerralla, joten jätin suosiolla loput tämän päivän visiitille.

Tänään kiersin talon ylhäältä alas – tavallaan väärässä järjestyksessä – ja elämysähky iski jälleen puolivälissä. Kuvasin kaikkea ja samalla pelkäsin spoilaavani elämyksen muilta, jos postaan puoletkaan kuvista… Ei ole aina helppoa.

Taiteen kotitalo on kuin Pietarin Eremitaaši, jossa muutaman salin jälkeen voimat käsitellä uusia visuaalisia elämyksiä loppui ainakin minulla. Sinne pitäisikin muuten mennä uudelleen ja aloittaa tällä kertaa jostakin toisesta kohtaa. Se ei katoa, toisin kuin tämä Keravan moderni eremitaasi, jossa etenkin graffititaide on näyttävästi esillä.

Osa taiteilija Viv Magian teoksesta, joka henkii Lapin taikaa poroineen ja naisineen
Taiteilija Viv Magian teos jatkuu seinästä lattiaan ja kattoon. Huonetta kiertävässä teoksessa toisiaan katsoo kaksi naista.

Muuten: jos viettäisin moderneja kesähäitä, neuvottelisin kohteen kuvauskäytöstä ja -korvauksesta Purkutaide-tiimin kanssa hetimiten. Osa tiloista toimisi sellaiseenkin, mikäli se sopisi taiteilijoille.

Turvavälit ja muut käytönnön asiat

Tein tänään 1,5 tunnin kierroksen ja käynti oli hätäinen, vaikka osan töistä olin nähnytkin valmiina tai lähes valmiina. Aikaa kannattaa varata vähintään kaksi tuntia tai mielummin käydä pari kertaa kuin yrittää ahmia kaikki kerralla.

Jos hyvä tuuri käy, kuten minulla tänään, paikalla on myös taitelijoita kertomassa omista töistään. Se on usein herkkua, jota tarjoillaan vain avajaisissa kutsuvieraille.

Parin teoksen äärelle haluan palata vielä uudelleen, kokea ne uudelleen kiirettä, mutta jätän fiilistelykäyntini elokuulle, kun kävijävirta talolla ehkä koulujen alkamisen myötä tasaantuu. Yhtä suosikkityötä en käy nimeämään, sillä useampi työ teki voimakkaan vaikutuksen.

Kuvia puhelimestani selatessani tajusin, ettei kokemusta voi kuvin tai sanoin onneksi kuluttaa puhki. Kuva latistaa ja rajaa, on minun valitsemani osa kokonaisuudesta, joka välillä jatkuu lattiassa tai katossa – tai kokonaan toisessa huoneessa. Siksi Taiteen kotitalo kannattaa myös kokea itse paikan päällä.

Turvavälejä sisällä oli melko helppo noudattaa, sillä taidenäyttelyissä ei yleensä muutenkaan kukaan puske iholle. Rappukäytävässä jäin itse hetkeksi tien tukoksi, pahoitellut siitä, ennen kuin älysin väistää juttelemaan sivummalle. Käsidesiä oli niin lipunmyynissä kuin vieraskirjan vieressäkin.

Taiteen kotitalo sijaitsee Ahjossa, jonne on Keravan rautatieasemalta vajaa kolme kilometriä. Tarkka osoite on Moukaritie 4.

Pihan parkkipaikka voi olla täysi, joten paikallisten vinkkien mukaan autolla tulevan kannattaa käydä tsekkaamassa vaikkapa Ahjon koulun pihan parkkipaikka ja sen merkinnät, jottei samalla reissulla saa parkkisakkoa.

Näyttely on avoinna tiistaista sunnuntaihin ainakin elokuun puoliväliin saakka. Lisätietoja näyttelystä ja purkutaiteesta Purkutaiteen sivuilta ja Facebookista. Jos tänä kesänä käyt vain yhdessä näyttelyssä, niin tälle vahva suositus! Lisää kuviani löydät Instagram-tililtäni ja stoorista.

Juttuja muualla:

Yle: Törkykuntoon rapistuneesta kerrostalosta kuoriutui purkutaiteen paratiisi: tällaiselta näyttää graffiteilla verhoiltu entinen vuokratalo

HS: 94 taiteilijaa sai vapaat kädet tehdä purkukuntoiselle kerrostalolle Keravalla mitä huvittaa ja lopputulos on ällistyttävä

Taiteen kotitalossa teoksia on myös kerrostalon ulkoseinissä, kuten tämä tulevaisuutta pohtia maalaus.
Taiteen kotitalo kannattaa kiertää myös ulkoa: taloon on jättänyt jälkensä yhteensä 94 taiteilijaa.

Tags:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.